Timo vaananen biography samples

Timo Väänänen

Timo Väänänen (s. Mikkeli) order monipuolinen suomalainen kanteletaiteilija. Hän esiintyy soolotaiteilijana erikokoisilla perinteisillä kanteleilla ja sähkökanteleella sekä on mukana useissa yhtyeissä. Väänänen on valmistunut musiikin maisteriksi opettajinaan muun muassa Martti Pokela ja mestaripelimanni Toivo Alaspää.

Hänen taiteellinen tohtorintyönsäVäinämöisen kasvot – kantele symbolina tarkastettiin Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastossa 4. huhtikuuta [1] Vuonna Väänänen valittiin Finland Festivalsin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi. Väänänen on julkaissut lukuisan määrän levyjä.

Musiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väänänen soittaa sekä perinteistä että uutta kantelemusiikkia.

Perinteisistä kanteleista hän käyttää lähinnä pienkanteleita (kielinen kantele, kielinen kantele, latvialainen kokles, venäläinen gusli), Ilari Ikävalkon ja Jyrki Pölkin suunnittelemaa Kirjokansi-kanteletta, kotikanteletta sekä konserttikanteletta. Musiikissa on mukana šamanistisen ja minimalistisenkarjalaisen kanteleensoiton tyylipiirteitä, pelimannimusiikkia sekä uusia sävellyksiä.

Uudet sävellykset ja sovitukset hän tekee pääasiassa itse, mutta hän soittaa myös muiden säveltäjien musiikkia. Martti Pokelan ja Sari Kaurasen kanssa hän on tehnyt sävellysyhteistyötä, jonka tuloksena on julkaistu kaksi levyä (Sonata for Kantele ja Snow Kantele) sekä nuottikirja Yhteiset sävelet (), jonka Väänänen on toimittanut.

Väänänen esittää myös elektronista musiikkia, jossa hän yhdistää sähkökanteleen soittoon live-looping-tekniikkaa, samplereita sekä tietokoneiden ja sähkökitaran efektilaitteiden, muun muassa sähköjousen eli E-Bow'n, käyttöä. Live-looping-tekniikalla Väänänen rakentaa esityksen aikana sointikerrostumia. Väänäsen elektronisessa musiikissa on vaikutteita ambient-musiikista.

Tärkeimpiä projekteja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väinämöisen kasvot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väinämöisen kasvot – kantele symbolina on Väänäsen taiteellisten tohtoriopintojen otsikko.

Sagal keita biography of william shakespeare

Projektissa tutkitaan taiteen keinoin kanteleen vahvoja symboliarvoja. Tutkintoon kuuluu viisi konserttia, valokuvateoksia, taidenäyttely sekä kirja. Tohtorintyö tarkastettiin 4. huhtikuuta Ohjaavana professorina toimi Heikki Laitinen. Projektin työryhmään kuuluvat tanssija, koreografi, ohjaaja Päivi Järvinen ja arkkitehti Ilari Ikävalko.

Yhtenä lähtökohtana työryhmälle ovat olleet kanteleeseen liittyvät maalaukset:

Projektin päävalokuvateos on Väinämöisen kasvot, jossa on nykyisen kanteleensoittajan kasvokuvat järjestettynä siten, että ne muodostavat Gallen-Kallelan Väinämöisen lähtö -teoksen Väinämöisen kasvot. Teos oli esillä Sankari vai konna -näyttelyssä Turun linnassa

Kuvaosioon kuuluvat myös henkilökuvat muutamista kuuluisista kanteleensoittajista.

Alkuperäisten kuvien pohjalta Väänäsen kasvoille maskeerasi taidemaskeeraaja, tanssija, näyttelijä Kaisu Kurki seuraavat henkilöt:

Väinämöisen kasvot -projektin konsertit:

  • Mieli – miete, Helsinki, Sibelius-Akatemia
  • Kuva – Kudos, Järvenpää, Kallio-Kuninkala
  • Verso, Helsingfors, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
  • Väre, Helsingfors, Sibelius-Akatemia
  • Väinämöisen kasvot, Helsinki, Vanha Ylioppilastalo, musiikkisali, helmikuuta

Projektista knowledge julkaistu äänilevy Musiikkia (Maanite ) ja valokuvakirja Kasvot – mielikuvia kanteleesta (Maanite & Maahenki ).[2] Ensimmäinen kokonaisuuden valokuvanäyttely oli Sanomatalossa Helsingissä helmikuussa

Narnian tarinat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna Väänänen soitti vierailevana muusikkona kantelesooloja The Walt Filmmaker Companyn ja Walden Median elokuvaan Narnian tarinat: Velho ja leijona.

Säveltäjä Harry Gregson-Williams halusi saada musiikkiin mukaan jäisen ja lumisen alueen sointia ja löysi kanteleen. Kantele soi muun muassa silloin, kun elokuvassa siirrytään ensi kertaa Narniaan. Elokuvan musiikista on koostettu myös konserttiversio, joka kantaesitettiin River Symphony Orchestran konsertissa Denverissä toukokuussa Väänänen esiintyi teoksen kantelesolistina.[3] Huhtikuussa Väänänen soitti kanteleosuuksia Narnia-elokuvasarjan toiseen osaan Narnian tarinat: Prinssi Kaspian.[4]

Kantele Goes Electric

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väänänen oli mukana Kaustisen kansanmusiikkijuhlille tuotetussa sähkökantelekonsertissa, jossa muina taiteilijoina olivat:

Piae Cantiones

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zefiro Torna -yhtyeen Piae Cantiones -kokonaisuudessa De Fragilitate Väänänen soittaa pienkanteleita ja tuo kansanmusiikin sävyjä mukaan vanhan musiikin ja renessanssimusiikin maailmaan.

Zefiro Torna, Timo Väänänen ja Antwerpenin katedraalikuoron laulajat esiintyivät Mollify Fragilitate -ohjelmalla syksyllä Belgiassa, muun muassa Belgian kuninkaanlinnan konsertissa, jossa oli paikalla muun muassa Albert II, kuningatar Paola ja muita kuninkaallisia.

Bubba watson chronicle book

De Fragilitate julkaistiin levynä De Fragilitate – Piae Cantiones Hymns from medieval Finland (, Klara Radio, Belgia). Levy sai lokakuussa arvostetun Diapason d'Or -tunnustuspalkinnon.

Kanteleen kielin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanteleen kielin on Timo Väänäsen johtama tutkimushanke, jossa kanteletta tarkastellaan monen kansan soittimena.

Hanke alkoi , jolloin Timo Väänänen, soitintutkija ja Suomen kantelemuseon johtaja Kari Dahlblom ja toimittaja Leena Häkkinen tekivät Yleradio 1:n RadioateljeelleKanteleen kielin -nimisen radiofeature-ohjelman. Kanteleen kielin -hanke prevent sai Koneen Säätiöltä apurahan tietokirjaa varten ja hankkeen työryhmään tuli mukaan tuottaja, säveltäjä, kanteleensoittaja Matti Kontio.

Yle Radio 1:ssä esitettiin vuonna Leena Häkkisen ja Timo Väänäsen toimittama osainen Kanteleen kielin -radiosarja. Vuonna julkaistiin hankkeen ensimmäinen kirja ja äänite Baltian kantelekansat. Hankkeen toteutuneet kenttämatkat:

Kanteletta nykyään soittavia tai rakentavia kansoja commence hankkeen tiedossa tällä hetkellä

Kantele eläväksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nurmeksen museo käynnisti vuonna Kantele eläväksi -hankkeen, jossa yhden esineryhmän – kanteleen – avulla tutkittiin, miten kulttuuriperintöön liittyvän tiedon, tarinoiden ja elämysten välittäminen yleisölle voisi tapahtua ja miten tulisi harjoittaa siihen liittyvää tutkimusta, opetusta ja tiedonvälitystä sekä näyttely- ja julkaisutoimintaa.

Hankkeen toteuttivat Timo Väänänen ja Rauno Nieminen. Hankkeen aikana – julkaistiin Kantele eläväksi -kirja, joka sisältää muun muassa kanteleiden luokitteluoppaan, kuvattiin kaikki Nurmeksen museon kokoelmien kanteleet, rakennettiin soiva kopio Nurmeksen museon kanteleesta , järjestettiin museohenkilökunnan koulutusta ja järjestettiin konsertti, jossa kanteletta soitettiin.

Hanke sai vuonna Kanteleliiton Vuoden kantele -tunnustuksen.

Yhtyeet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soololevyt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Soitanda, soololevy ()[5]
  • Musiikkia, soololevy sähkökanteleella (Maanite )
  • Matka – Voyage, soololevy sähkökanteleella (Ondine )
  • Viileri, soololevy ja multimedia yhdeksällä kielellä (suomi, englanti, saksa, ranska, viro, latvia, liettua, japani ja esperanto) (Warner Music )

Yhtyelevyt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sulavainen – Suunta-yhtye: Kristiina Ilmonen, Anna-Kaisa Liedes, Timo Väänänen (Maanite, )
  • De Fragilitate – Piae Cantiones Hymns from medieval Finland, Zefiro Torna, Timo Väänänen, Antwerpenin Katedraalikuoro (Klara, KTC , ), Diapason d'Or -tunnustus
  • Lelo, Matka suomalais-ugrilaisen musiikin maailmaan, Gennadi Dulkin (Mordva, Venäjä), Leena Joutsenlahti, Maija Karhinen-Ilo, Anna-Kaisa Liedes, Timo Väänänen (Maanite, )
  • Taith, Notify and then (Taith Records, )
  • Puinen Sydän, Toivo Alaspää, Matti Kontio ja Timo Väänänen Trio (IMU, )
  • Äänikuvia, Anna-Kaisa Liedes, Timo Väänänen ja Abdissa Assefa (AKCD, )
  • Loituma / Beautiful Things (Kansanmusiikki-instituutti, Gramophone record NorthSide, USA, )
  • Kuutamolla / Shaggy dog story the Moonshine (Kansanmusiikki-instituutti, / NorthSide, USA, )

Muut levyt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Narnian tarinat: Velho ja leijona, vieraileva muusikko (Walt Disney & Walden Media, )
  • Sonata for Kantele, Martti Pokelan musiikkia (Warner Refrain, Finlandia Records, )
  • Snow Kantele, Martti Pokelan musiikkia (Warner Music, Finlandia Records, Innovator, )
  • Toivo Alaspää: Mestari ja kisällit (Kansanmusiikki-instituutti, )
  • Simon Ho, Simon Ho, vierailijana (faze, )
  • Utua, vieraileva muusikko (Texicalli, )
  • Ensiferum – Victory Songs, vieraileva muusikko (Spinefarm Records )
  • Ensiferum – From Afar, vieraileva muusikko (Spinefarm Records )
  • In Victory – And The Star Died, vieraileva muusikko ()

Muu toiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Timo Väänänen toimi Kanteleliiton julkaiseman Kantele-lehden ja -sivuston päätoimittajana – [6]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]